Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella
EtusivuHankkeetSairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella

Hanke on koulutuksen kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää koulutuksellista tasa-arvoa tuomalla sairaanhoitajakoulutus saamelaisalueelle. Näin mahdollistetaan saamelaisalueen nuorille ja aikuisille sujuva siirtyminen ja mahdollisuus kouluttautua omalla kotiseudullaan.

Saamelaisalueella (Enontekiö, Utsjoki, Inari ja Sodankylä) on pula sairaanhoitajista ja kirkon työntekijöistä, ja erityisesti saamenkielen ja -kulttuurin tuntevista. Tavoitteena on myös kehittää kulttuurisensitiivisiä koulutusmenetelmiä, eli saada kokemusta siitä, miten kulttuurit voidaan huomioida koulutuksen järjestämisessä. Lisäksi kehitetään ja hyödynnetään etä- ja monimuoto-opiskelun menetelmiä. Malli on myöhemmin levitettävissä esim. maahanmuuttajakoulutuksiin tai romaneille suunnattuihin koulutuksiin.

Koulutuksen kesto: 1.1.2015-31.5.2018
Rahoittaja / budjetti: Saamelaisalueen koulutus toimii hankkeessa osatoteuttajana, päätoteuttaja on Diakonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto / 405 563 €

koulutustarjonta-banneri.jpg Hakijalle

Sakk:sta valmistuu todellisia työelämän taitajia. Järjestämme koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Yrityksille ja yhteisöille tarjoamme työelämälähtöistä koulutusta sekä kehittämispalveluita.

Lue lisää
opiskelijalle.jpg Opiskelijalle

Tervetuloa opiskelemaan Sakk:een! Opiskelijalle osioon on koottu tietoja, jotka auttavat sinua opintojen aikana arjen käytännöistä selviytymiseen ja onnistumiseen opinnoissasi.

Lue lisää
vaaka-hankkeet.jpg Hankkeet

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käynnissä olevat ja päättyneet hankkeet.

Lue lisää
palvelut.jpg Palvelut

Sakk tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja muiden työelämän organisaatioiden kanssa. Kehitämme aktiivisesti palvelujamme tarjotaksemme ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Tarjoamme laajan valikoiman lupa-, pätevyys-, kortti- ja muita koulutuksia yrityksille ja yhteisöille.

Lue lisää
tietoa-meista-vaaka.jpg Tietoa meistä

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK), pohjoissaameksi Sámi oahpahusguovddáš (SOG), on saamenkäsityöhön, poronhoitoon ja saamen kieliin erikoistunut toisen asteen oppilaitos, joka järjestää monialaista ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille.

Lue lisää
virtuaaalikoulu.jpg Virtuaalikoulu

Virtuaalikoulussa opinnot suoritetaan etäopintoina erilaisissa verkkoympäristöissä.

Lue lisää