Loga ja čuovo Sámi oahpahusguovddáža bloggaid, maid čállet sihke studeanttat ja bargit.
Hyvät juhlavieraat, kunnioitetut ystävät On suuri ilo saada teidät tänään tähän peruskiven muuraustilaisuuteen. Haluan aluksi osoittaa kiitollisuutemme opetushallitukselle, joka on antanut täyden tukensa hankkeelle. Olemme myös kiitollisia opetus- ja kulttuuriministeriölle,…
Arvoisa juhlaväki, on suuri ilo astua tänään eteenne onnitellen ja kiittäen niin tänä lukuvuonna valmistuvia kuin kaikkia opintojensa eteen ahertaneita. Tänään on aika juhlia kaikkia niitä saavutuksia ja ponnisteluja, jotka…
Saamelaiselokuva on tienristeyksessä. Saamelaiselokuvien kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti ja tuotantojen määrä on nopeassa kasvussa. Kun aikaisemmin pitkien elokuvien välillä kului kymmenen vuotta aikaa, nyt vuodessa on tulossa useampi pitkä elokuva,…
A vocational career boost on the North Calotte ArcticSkills brought together vocational students in the north for practical exchange. Since its beginning in 2016, ArcticSkills has been a competition for…
Opetushallitus (OPH) järjestää vuosittain marras-joulukuun vaihteessa Digioppimisen areena -tapahtuman, joka on suunnattu varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen opettajille, johtajille, pedagogisille kehittäjille ja tietohallinnon edustajille. Lisäksi tapahtuma soveltuu…
Kiitos kaikille niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle kuluneesta vuodesta ja syyslukukaudesta! Rehtorin näkökulmasta katsoen vuodesta 2022 on jäänyt mieleen erityisesti seuraavaa. Opiskelijat ovat ahertaneet. Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta (SAKK) valmistutaan nopealla aikataululla henkilökohtaisten…
Tämä blogikirjoitus summaa keskiviikkona 16.11.22 pidetyn infotapahtuman yleisimmät kysymykset koskien erä- ja luonto-oppaaksi opiskelua Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Opintojen suunniteltu kesto on noin yksi vuosi, eli opetus on aidosti päätoimista ja myöskin…
Marraskuu lopuillaan. Inarijärven jäät ulvahtelevat ja vonkuvat pakkasessa. Selätkin alkavat jo jäätyä. Jää soittaa talven ja juomustuskauden alkua, mutta myös Käsityö- ja matkailuyrittäjyyden yhteiset mahdollisuudet -hankkeen päätöstä.Hanke, jota sain käsityöläisenä…
-Saamen kielen tulkkaus -hankkeen tuloksista ja jatkosuunnitelmista Viimeisten vuosien aikana saamen kielten asema on parantunut ja puhujat ovat lisääntyneet. Kuitenkaan saamen kielten osaajia ei ole tarpeeksi, jotta saamenkieliset asiakkaat voivat…