Enontekiön Ropinsalmella jutaavaan porosaamelaissukuun syntynyt Eila Syväjärvi aloitti työnsä Enontekiön toimipaikassa 20. syyskuuta 2004. Toimisto oli silloin kunnantalolla ja lyhytkoulutusten kurssipaikka niin sanotussa Tele-talossa.
Tie oppilaitokseen avautui, kun SAKK:n suunnittelijan tehtävistä opettajaksi siirtynyt Elna Magga kysyi, lähtisikö Syväjärvi hänen sijaisekseen vuodeksi. Syväjärvi oli tuolloin töissä työnsuunnittelijana Enontekiön kunnassa, jossa hänen tehtävänsä olisi ollut päättymässä parin kuukauden kuluttua. Kun Syväjärvi sitten kysyi silloiselta kunnanjohtajalta, voisiko hän lopettaa työsuhteensa jo ennen sen päättymistä, sillä tarjolla oli vuoden sijaisuus SAKK:n tehtävissä, totesi kunnanjohtaja: “Sitähän se pitää ihmisen tehdä, mikä kannattaa.” Kun Magga irtisanoutui, venyi sijaisuus pysyväksi uraksi.
– En meinannut ensin edes hakea paikkaa. Suunnittelin hakevani sairaanhoito-opistoon. Sitten tuli rehtori Lassi Valkeapäältä soitto: “Missä se sinun hakupaperisi on?” Pyynnöstä lähetin sähköpostin, jossa ilmoitin, että olen käytettävissä. Siitä on nyt 21 ja puoli vuotta, muistelee Syväjärvi.
Ensimmäiset työpäivät eivät olleet siloteltuja.
– Perehdytys kesti puolitoista tuntia. Tietokone oli iso möykky ja minä en tuntenut juuri ketään Inari–Utsjoki-suunnalla. Lähdin liikkeelle kansio kerrallaan – erehdyksen ja onnistumisen kautta. Sillä tavalla sitä on menty alusta loppuun.
Työpajojen rakentamista ja koulutusten räätälöintiä
Vuosien varrella Syväjärvi on ollut keskeinen tekijä monen toimipaikan ja työpajan käynnistymisessä. Kun Rajavartiosto luopui tiloista Hetassa, ilmoitti Syväjärvi mahdollisuudesta rehtorille, joka oli paikalla jo seuraavana päivänä tekemässä sopimusta. Tilat muokattiin opetuskäyttöön, ja myöhemmin remontoitiin työpajoja myös Sevettijärvelle ja Utsjoelle.
Koulutussuunnittelijan työ on ollut pitkäjänteistä kokonaisuuksien rakentamista. Vuoden kierto on toistunut rytminä: toiveiden keruu, koulutussuunnitelman valmistelu, opettajien kontaktointi, aikataulutus, tilajärjestelyt, sopimukset, matkat, ilmoitukset, raportit ja todistukset. Alueena on ollut koko laaja saamenmaa ja sen kymmenet kylät Inari–Utsjoki–Vuotso sekä koko Enontekiön alueella.
– Olen soitellut opettajat läpi, ehdottanut kursseja, päivämääriä ja kyliä. Sitten kysellyt tilat, hoitanut opettajien matka- ja kululaskelmat. Ennen jokainen paperi lähti postissa, nyt sentään sähköisesti, hän naurahtaa.
Lyhytkoulutukset tuovat osaamista kyliin
SAKK:n saamenkäsitöiden ja saamen kielten lyhytkoulutukset ovat tavoittaneet vuosittain satoja osallistujia – parhaimpina vuosina jopa noin 800. Suosituimpia ovat olleet saamenkäsityön eri osa-alueet: hopeatyöt, saamenpuku, puu-, sarvi- ja luutyöt, karvakengät, kuviolapaset, nahkavyöt sekä villahuivit. Myös saamen kielten etäopinnot ja esimerkiksi inarinsaamen lyhytkoulutukset Inarin Nellimissä ovat vetäneet väkeä.
SAKK uusi hiljattain ilmoittautumiskäytännöt niin, että kaikki lyhytkoulutuksiin ilmoittautumiset tapahtuvat nyt ainoastaan verkossa, Koulutuskalenterin kautta, aiemman sähköpostien lähettämisen ja puhelimitse ilmoittautumisen sijaan. Syväjärven mukaan ihmiset ovat kuitenkin mukautuneet muutokseen.
– Kylissä on ollut ihania aktiivisia ihmisiä, jotka ovat auttaneet varsinkin vanhempia osallistujia ilmoittautumaan. Olen minäkin auttanut ilmoittautumislomakkeita täyttämään puhelimessa ja viesteillä.
Saamenkäsitöitä niin töissä kuin vapaa-ajalla
Saamenkäsitöiden lyhytkoulutusten järjestäminen on ollut intohimoiselle käsitöiden tekijälle vähintäänkin luontevaa. Syväjärvi oppi saamenkäsitöiden tekemisen äidiltään jo ennen kouluikää, joten SAKK:n koulututuksille hänellä itsellään ei juuri ole ollut tarvetta.
– Olen vasenkätinen ja äiti oikeakätinen. Äiti valitteli, että ei osaa opettaa kun olen vasenkätinen, mutta totesin, että teen vain peikuvana pöydän toiselta puolelta kaiken saman, mitä äiti tekee. Lopulta jouduin sitten koulussakin opettamaan kaikkia vasenkätisiä siihen saakka, kunnes rehtori puuttui asiaan. Minulla oli niin paljon poissaoloja äidinkielen tunneilta, kun olin ollut opettamassa käsityönopettajan pyynnöstä niitä vasenkätisiä. Se loppui sitten siihen, nauraa Syväjärvi.
Lapsuuden kodissa oli yhdeksän sisarusta, ja käsitöitä tehtiin myös myyntiin. Sukkia on syntynyt arviolta tuhat paria, nutukkaita satoja.
Syväjärvi on myös itse osallistunut saamenkäsitöiden lyhytkoulutuksiin.
– Pieksukurssilla olen tehnyt pieksut ja villahuivikurssilla ainakin käynyt. Sitten olenkin kutonut huiveja kotona omilla kutomapuilla. En kuitenkaan myyntiin saakka, vaan antanut lahjaksi. Ne ovat niin hyviä lahjoja naisihmisille.
Myös rakentaminen on ollut rakas harrastus.
– Oman talonkin olen suurimmaksi osaksi rakentanut itse – muurannut, laatoittanut ja tehnyt räystäiden aluslaudoituksen. Ihminen kun kerran näkee, niin se kyllä osaa.
Puheluita, Teamsia ja yhteistyötä
Työuransa viimeisinä päivinä Syväjärvi haluaa kiittää erityisesti lähimpiä työtovereita ja esihenkilöitä – ja naurahtaa olevansa “pälätäti”, jolle puhuminen ja yhteydenpito on luontaista. Ongelmia ei ollut, vaikka välillä työ on ollut hieman yksinäistä muiden työtovereiden ollessa kaukana.
– Yhteyttä olemme kuitenkin pitäneet Teamsissä ja puhelimitse lähes päivittäin esimerkiksi “toimiston tyttöjen” kanssa. Henkilökunta ja opiskelijat ovat ollet ihan mahtavia. Yhden kerran koko parinkymmenen vuoden aikana meinasi tulla konflikti, mutta siitäkin päästiin puhumalla ja konfliktilta vältyttiin.
Viime viikot ennen eläkettä ovat kuluneet perehdyttäessä seuraajia.
– Heillä on nyt toisensa tukena. Tässä työssä on looginen järjestys – kaikki menee hyvin.
Elämä jatkuu – villaa ja läheisiä
Eläkepäivät eivät tarkoita pysähtymistä. Käsityöt jatkuvat, ja suunnitelmissa on hankkia lammas.
– Olen paimentanut 20 vuotta opettajia ja heitä lähettämään minulle niitä tarvittavia papereita, niin ajattelin, että lammas olisi hyvä, että ei tule vierotusoireita, vitsailee Syväjärvi ja toteaa, että siitä saisi villaakin – rukki löytyy valmiina.
Suurin toive liittyy kuitenkin aikaan: enemmän hetkiä lasten ja lastenlasten kanssa.
Kun pyytää tiivistämään työuran tunnelman, vastaus on kirkas:*
– Mukavat työkaverit, mukava työ – ja kaikki ne ihmiset, jotka ovat osallistuneet koulutuksiin. Minun mielestäni tämä on ollut tärkeä työ.
SAKK:n henkilökunta yhtyy edelliseen, kiittää Eila Syväjärveä merkityksellisen työn tekemisestä sekä pitkästä palveluksesta Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa ja toivottaa hänelle erittäin ihanaa ja ansaittua lomaa sekä leppoisia eläkepäiviä!