
Peruskoulun päättäneet ➡️ Yhteishaku
Yhteishaussa (21.2. - 21.3.2023) hakevat peruskoulun päättäneet ja ne, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Hakulomake ammatilliseen peruskoulutukseen täytetään Opintopolku.fi -palvelussa yhteishaun aikaan helmi-maaliskuussa. Muuna, kuin yhteishakuaikana voit hakea jatkuvassa haussa suoraan oppilaitokselle.
Ammatillisen perustutkinnon ohessa voit suorittaa myös lukio-opintoja ja ylioppilastutkinnon. Mikäli haluat suorittaa ns. kaksoistutkinnon, hae ammatilliseen perustutkintoon yhteishaun kautta. Perustutkinnon yhteydessä on ilmoitettu, että kyse on koulutuksesta, jossa voi suorittaa myös lukion. Merkitse ruksilla hakulomakkeelle, että olet kiinnostunut tästä vaihtoehdosta.
Lukio-opintojen aloittaminen ammatillisten opintojen ohessa on myöhemminkin mahdollista ja niistä voidaan sopia myös opintojen aikana.
Jos sinulla on alan työpaikka, voit suorittaa perustutkinnon myös oppisopimuskoulutuksella.
Opintopolku.fi

Muita ammatillisia tutkintoja tai korkeakoulututkintoja suorittaneet ➡️ Jatkuva haku
Muita tutkintoja suorittaneet voivat hakea tutkintoon johtaviin koulutuksiin yhteishaun aikataulun mukaan tai jatkuvassa haussa.
Jatkuva haku antaa mahdollisuuden hakeutua ammatilliseen koulutukseen joustavasti ympäri vuoden. Jatkuva haku toteutuu eri tavoilla alasta ja hakijan aikaisemmasta koulutuksesta ja osaamisesta riippuen. Jos olet työttömänä työnhakijana TE-toimistossa, keskustele koulutukseen hakeutumisesta ensin TE-toimistossasi. Muita rahoituskanavia aikuisille ovat KELA:n opintotuki ja Koulutusrahaston aikuiskoulutustuki.
Jos sinulla on alan työpaikka, voit suorittaa ammatillisen tutkinnon myös oppisopimuskoulutuksena.
Jatkuvasta hausta voit kysyä lisää opintotoimistostamme opintotoimisto@sogsakk.fi tai 040 707 3793.
Sähköinen hakulomake
Tulostettava hakulomake .pdf
Katso alkavat koulutukset

Haku suoraan oppilaitokselle
Jos haet medialinjalle, inarinsaamen-, pohjoissaamen- tai koltansaamen kielen ja kulttuurin opintoihin täytä hakulomake.
Jos haet medialinjalle, inarinsaamen-, pohjoissaamen- tai koltansaamen kielen ja kulttuurin opintoihin, täytä hakulomake. Hakulomakkeen voi täyttää sähköisenä tai paperilla. Hakuaika on 21.2. - 15.5.2023. Todistusjäljennökset toimitetaan koululle postitse osoitteeseen:
Saamelaisalueen koulutuskeskus
Opintotoimisto,
Menesjärventie 4,
99870 Inari
Saamenkäsityöalan ja porotalouden ammattitutkintoihin sekä saamenkäsityöalan erikoisammattitutkintoon voi hakea suoraan oppilaitokseen ympäri vuoden.
Sähköinen hakulomake
Tulostettava hakulomake .pdf
Valitse koulutus ja hae mukaan

Haku lyhytkoulutuksiin
Saamen kielen ja kulttuurin lyhytkoulutuksista ilmoitetaan paikallislehdissä, mm. Inarilaisessa ja Enontekiön sanomissa sekä koulun verkkosivuilla.
Lisätietoja ja hakeminen Eila Syväjärvi, puh. 040 572 8398, eila.syvajarvi@sogsakk.fi
Lupa-, pätevyys-, kortti- ja muista lyhytkoulutuksista ilmoitetaan paikallislehdissä sekä koulun kotisivuilla.
Lisätietoja ja hakeminen Sirkka-Liisa Jomppanen, puh. 050 309 3705, sirkka-liisa.jomppanen@sogsakk.fi
Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opintotoimisto,
puh. 040 707 3793, opintotoimisto@sogsakk.fi
Katso lyhytkoulutustarjontamme