13.5.2024SAKK isännöi ERASMUS+ ohjelman kansainvälistä opintomatkaa
Inarissa on alkanut Erasmus+ ohjelmaan kuuluva kolmipäiväinen opintomatka, jonka aikana vierailijat tutustuvat muun muassa koulutuksen sopeuttamiseen paikallisyhteisön ja yhteisön tarpeiden pohjalta, omavarauteen, saamelaiselinkeinoihin, valmiuksiin selviytyä poikkeustilanteissa (mm. ruokaturva ja kuljetus) ja etäopetukseen.
Pääasiassa ammatillisen koulutuksen opettajista ja koulutuksen alalla ympäri Eurooppaa työskentelevistä henkilöistä koostuva 20 hengen ryhmä vierailee 12.-16.5. Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Opintomatkan aikana käsitellään myös koulutuksen saavutettavuutta ja parhaita käytänteitä perinteisten taitojen sekä tietojen välittämisessä.
Opintomatka koostuu vierailuista, keskusteluista ja esityksistä. Vieraat pääsevät muun muassa pystyttämään laavuja Inarijärven rannassa ja tutustumaan Kutuharjun porotutkimusasemaan.
Opintomatka järjestetään yhteistyössä OPH:n kanssa.
opintomatkan kuvaus englanniksi